Laskeutumissivu, eli ländäri, eli landing-sivu on sivu, jolle ohjataan yleensä kävijöitä erilaisten mainosten kautta. Se on usein ensimmäinen kohtaaminen yrityksen ja potentiaalisen asiakkaan välillä. Siksi kannattaakin huomioida, että hyvän ensivaikutelman voi tehdä vain kerran.
Laskeutumissivua ei ole vaikea toteuttaa, mutta hyvä laskeutumissivu on. Verkkosivujen ja yksittäisten sivujen tekeminen on helpompaa kuin koskaan ennen, mutta mikään julkaisujärjestelmä ei tiedä miten potentiaaliset asiakkaasi saadaan ostamaan. Hyvä laskeutumissivu rakentuu loppujen lopuksi yksinkertaisista asioista, mutta silti näen todella paljon huonoja laskeutumissivuja. Kaikista tärkeintä on kyky asettua oman asiakkaansa asemaan ja ymmärtää hänen tarpeitaan.
Mihin laskeutumissivuja käytetään?
Laskeutumissivuja käytetään yleensä tuotteen tai palvelun esittelemiseen ja myymiseen. Laskeutumissivusta pyritään usein tekemään ns. myyntikone, joka tuottaa omistajalleen jatkuvasti liidejä tai tilauksia. Toisaalta laskeutumissivu voi olla myös ainoastaan sivu joka ohjaa kävijää eteenpäin, tutkimaan aihetta syvällisemmin. Laskeutumissivu voi olla myös jonkin ajankohtaisen aiheen esittelysivu ja tavoitteena on ainoastaan muokata ihmisten mielipiteitä. Sivun sisältö on yleensä tiivistelmä käsiteltävästä aiheesta ja sen tehtävä on vakuuttaa sillä kävijät tekemään haluttu toimenpide. Samaan lopputulemaan voidaan pyrkiä myös useamman eri sivun kombinaatiolla, joka on myös usein hyvä ratkaisu. Kaiken sisällön laittaminen yhdelle sivulle ei usein ole järkevää.
Laskeutumissivulle ohjataan kävijöitä yleensä mainosten kautta ja heidät yritetään saada ottamaan yhteyttä, siirtymään seuraavalle sivulle tai tilaamaan pelkästään tämän yksittäisen sivun perusteella. Laskeutumissivu sisältää usein melko paljon tietoa tuotteesta tai palvelusta, mutta tämä riippuu täysin tilanteesta. Mikäli aihe on useimmille tuttu, saattaa pienikin tietomäärä riittää tavoitteen toteutumiseen. Käyttötarkoituksia on siis todella monia.
Hakusanamainonnan osalta on todella tärkeää, että laskeutumissivu liittyy vahvasti niihin avainsanoihin joilla Google/Bing-mainos on tullut esille. Samoin on bannerimainonnassa, eli bannerin sisällön pitää liittyä vahvasti laskeutumissivun sisältöön. Kävijän kannalta on todella ärsyttävää jos laskeutumissivu ei puhukaan siitä aiheesta mitä hän etsii Googlesta. Tämä on mainostajien osalta todella yleinen virhe, jota toistetaan vuodesta toiseen. Sinäkin olet saattanut etsiä Googlesta jotain tiettyä tuotetta, kuten vaikkapa ruokapöytää ja näkemäsi mainos on esitellyt juuri oikeanlaista ruokapöytää, mutta mainosta klikattuasi olet kuitenkin päätynyt suuren huonekalufirman etusivulle, eikä mainostettua pöytää näy missään. Sama tilanne on usein myös somemainoksissa: mainoksessa näet jotain kiinnostavaa, mutta joudut etsimään sen itse sivustolta. Pahimmassa tapauksessa sivustolla ei ole edes hakutoimintoa. Yllättävän harva jaksaa tällöin sinnikkäästi navigoida oikealle sivulle. Joten jos ohjaat maksullista liikennettä sivustollesi, tarkista ovatko mainokset ja sivun sisältö linjassa keskenään.
Hyvän laskeutumissivun ominaisuudet
Parhaimmillaan ländäri on tyylikäs ja persoonallinen sivu, joka yllättää kävijän positiivisesti sekä saa heidät tekemään toivotun toimenpiteen. On tiettyjä ominaisuuksia, jotka yhdistävät lähes kaikkia toimivia laskeutumissivuja. Tarkastellaan seuraavaksi tärkeimpiä niistä.
1. Iskevä otsikko & Header kuva
Kun kävijä tulee sivullesi, hänellä on kaksi vaihtoehtoa: hän joko häipyy saman tien tai jää sivulle. Otsikon ja header-kuvan tehtävä on saada kävijä ymmärtämään sivun sisältö ja jäämään sivulle. Hyvä header kertoo lyhyesti ja tyylikkäästi, mistä on kyse. Loistava header-kuva ja otsikko tekevät sen niin oivaltavasti, että kävijä haluaa tietää lisää. Otathan myös huomioon, että headerin jälkeen tulevan sisällön pitää olla linjassa header-kuvan ja otsikon kanssa, eli puhua samasta aiheesta tarpeeksi kattavasti. Älä tuota kävijöille pettymyksiä.
2. Selkeä toimintakehotus
Hyvä laskeutumissivu kertoo kävijälle selkeästi siitä mitä hänen pitäisi tehdä seuraavaksi. Olipa kyse uutiskirjeen tilauksesta, ostamisesta, seuraavalle sivulle siirtymisestä tai jostakin muusta toiminnasta, se pitää tuoda esille selkeästi vähintään sivun alussa ja lopussa. Jos sivu on pitkä, niin toimintakehotusta voi ripotella myös sivun keskelle. Kuitenkin hillitysti, jotta se ei vaikuta tyrkyttämiseltä. Se jos mikä on monen kävijän mielestä lähinnä ärsyttävää. Monilla sivuilla on aivan liian paljon erilaisia CTA-kehoitteita.
Suurin haaste toimintakehotuksissa onkin liian monen vaihtoehdon tarjoaminen. Ihmiset ovat pohjimmiltaan laiskoja, joten turvallisinta on tehdä asiat yksinkertaisiksi. Älä jätä valintaa kävijälle, vaan tee se hänen puolestaan. Ohjaa häntä koko ajan selkeästi kohti tavoitetta ja perustele sitä hänelle jatkuvasti. Mikäli perustelut eivät ole tarpeeksi hyviä, kävijä jättää prosessin kesken.
Monet laskeutumissivuasiantuntijat pitävät sitä tärkeänä, että ländärillä on vain yksi toimintakehotus. Joissain tilanteissa se onkin paras toimintatapa, mutta toisinaan on järkevää tarjota esim. kolme eri etenemistapaa. Tällöinkin on hyvä laittaa toimintakehotukset tärkeysjärjestykseen ja tuoda tärkeintä vaihtoehtoa enemmän esille.
3. Tee sisältö kävijän ehdoilla
Tätä ei voi liikaa korostaa. Ländäri (ja kaikki muutkin sivut) tulisi aina toteuttaa asiakkaiden ehdoilla. Asiakasta ei yleensä aluksi kiinnosta yrityksesi, tuotteesi tai palvelusi. Häntä kiinnostaa, mitä hyötyä hän saa itselleen ja miten tuotteesi tai palvelusi voivat auttaa häntä saamaan haluamansa. Tästä tyypillinen esimerkki on hintatietojen puuttuminen. Monet yritykset eivät halua tuoda hintatietoja esille, koska he pelkäävät asiakkaan pelästyvän niitä tai he kokevat hintatietojen esittelemisen liian vaikeana monien eri muuttujien takia. On kuitenkin fakta, että jokainen palveluita/tuotteita myyvä organisaatio pystyy antamaan jonkinlaista hintatietoa tuotteistaan/palveluistaan. Haastavissa tapauksissa voidaan esitellä esim. jo toteutuneiden kauppojen kustannuksia, eritellä tarkemmin kulujen syitä ja ilmoittaa samassa yhteydessä, että kyseessä on esimerkkihinta joka ei välttämättä vastaa ollenkaan sitä mitä uuden asiakkaan hinta tulisi olemaan. Edes jonkinasteinen hintatietojen esittely on siksi tärkeää, että se antaa kävijälle mielenrauhaa, lisää luotettavuutta, poistaa pelkoja ja antaa paremman ymmärryksen siitä missä hintaluokassa tuotteen/palvelun osalta liikutaan. Se myös karkottaa pois sellaiset asiakkaat joita palveluitaan/tuotteitaan mainostava yritys ei halua. Näin säästyy aikaa.
Väitänkin, että hintatietojen puuttuminen on yksi suurimmista tekijöistä jonka takia moni kävijä poistuu laskeutumissivulta ostamatta tai ottamatta yhteyttä. Tämä ongelma pysyy sitkeässä, eikä moni suostu hyväksymään asiaa vaikka ongelma tuotaisiin esille. Kokemuksen pohjalta voin kuitenkin sanoa, että jos on kaksi muuten samanlaista laskeutumissivua, mutta toisessa ei ole hintatietoja ja toisessa on, niin hintatiedot sisältävällä landing-sivuilla saavutetaan lähes aina parempia tuloksia kuin sellaisella sivulla, jossa hintatietoja ei ole. Tämä riippuu toki siitä onko hinnoittelu järkevää vai ei.
4. Sujuva teksti
Hyvä laskeutumissivu houkuttelee myös lukemaan sivun tekstiä. Lukija jaksaa lukea laskeutumissivua vain, jos sisältö on jäsennelty hyvin ja teksti jaoteltu pienempiin osiin. Todella harva kävijä lukee jokaisen sanan. Useimmat silmäilevät väliotsikkoja ja listoja lukien vain kiinnostavimmat kohdat. Selkeä teksti tekee tällaisesta lukukokemuksesta miellyttävää. Turha liirumlaarum kannattaa siis ehdottomasti jättää pois ja keskittyä olennaiseen. Tuo esiin asioita, jotka oikeasti kiinnostavat asiakkaita. Älä sano ympäripyöreitä mitäänsanottamia lauseita jotka eivät kerro mitään konkreettista, vaan keskity kertomaan pelkästään konkretiaa. Asiakkaat arvostavat suuresti sitä, että heille puhutaan asiat suoraan niin kuin ne ovat.
Hyvä vinkki on ensin puhua ääneen ja kertoa ikään kuin kaverille sivun asia. Mikäli asia kuulostaa ääneen sanottuna hölmöltä, tiedät että sisältöä pitää vielä kehittää. Sitten kun viimein olet tyytyväinen sanomaasi niin kirjoitat sen muistiin. Tämä toimii, koska puhuttu teksti on yleensä kirjoitettua tekstiä sujuvampaa.
5. Luotettavuustekijät
Internetissä on äärettömän paljon vaihtoehtoja. Kävijän on helppo siirtyä seuraavalle sivustolle jos hän ei usko laskeutumissivun sisältöön. Luotettavuuden saa rikottua helposti mm. liian suurilla lupauksilla, oudosti suunnitellulla tai rumalla ulkoasulla, kirjoitusvirheillä, huonolaatuisilla kuvilla, epäloogisella rakenteella, teknisillä ongelmilla, jne. Hyvä laskeutumissivu vakuuttaa ja poistaa kaikenlaista epävarmuuden tunnetta. Asiakaskommentit, arvostelut, seuraajamäärät, yhteistyökumppanit, sertifikaatit ynnä muut helpottavat sivulla kävijän takaraivossa jäytävää epävarmuutta. Ländärin suunnittelun lähtökohtana kannattaa pitää se, että kävijät tulevat sivulle täynnä epäluottamusta yritystäsi, tuotteitasi ja palveluitasi kohtaan. Tätä epäluottamista ländärin pitää pikkuhiljaa purkaa ja vakuuttaa kävijät niin hyvin, että he päätyvät tekemään toivotun toimenpiteen.
6. Laadukkaat kuvat & videot
Hyvien kuvien ja videoiden merkitystä ei kannata koskaan vähätellä. Esim. kuvaton tai huonolaatuisia kuvia sisältävä sivu tuntuu helposti vanhanaikaiselta kuin mustavalkotelevisio ja saa kävijät yleensä poistumaan sivulta. Kuvien ja videoiden avulla sivulle saa rytmiä ja väriä. Myös geneeriset kuvapankkikuvat tappavat yleensä kiinnostuksen. Kuvapankkikuvat näyttävät yleensä liian ”muovisilta” ja epäuskottavilta jonka takia ne herättävät epäluottamusta. Yritys tuntuu usein niiden takia myös kasvottomalta ja etäiseltä. Kävijät esim. huomaavat, että kuvissa olevat ihmiset eivät ole suomalaisia tai yrityksen työntekijöitä. Näin kävijät eivät samaistu kuvien henkilöihin millään tavalla, eikä positiivista tunnereaktiota synny. Käytä siis suomessa otettuja kuvia, mikäli yrityksesi myy tuotteita/palveluita suomeen. On myös erittäin tärkeää näyttää ländärin kuvissa yrityksen henkilökuntaa, mikäli siihen on aihetta.
Laadukas kuva on hyvännäköinen, mutta myös aito. Hyvässä kuvassa esiintyy ihmisiä joiden asemaan asiakas voi asettua tai se esittelee tuotetta niin, että tuote näyttää edustavalta, mutta ei liian feikiltä. Hyvät kuvat ovat myös linjassa muun sisällön kanssa ja ne ovat myös teknisesti sopivia nettikäyttöön. Toisin sanoen kuvaformaatti ja kuvan koko eivät saa rajoittaa sivun latautumista.
7. Nopea latautuminen
Mielikuva koko sivun laaduttomuudesta alkaa muodostua jo ennen kuin kävijä edes näkee koko laskeutumissivua. Nimittäin jos sivun latautuminen kestää tuhottoman kauan, kävijä lähtee todennäköisesti pois saman tien. Ja tässä yhteydessä 4 sekuntia on jo liian kauan.
Sivunopeuden optimointi edellyttää yleensä jonkin verran teknistä taitoa, mutta hyvät landing page -työkalut eivät vaadi edes teknistä osaamista. Ne esim. muokkaavat kuvat automaattisesti parhaaseen mahdolliseen muotoon, niiden palvelin on nopea ja lähdekoodi ei sisällä mitään turhaa. Kuitenkin jos rakennat laskeutumissivuja esim. WordPressillä niin teknistä osaamista tarvitaan. Sivulatautumiseen vaikuttaa moni asia, aina palvelimesta sivun sisältöön ja sivuasetuksiin. Jos käytätte WordPressiä, etkä jaksa itse opetella teknisiä juttuja niin onneksi voit aina ulkoistaa homman esimerkiksi meille 🙂
8.Kännykkään(kin) sopiva
Maailmanlaajuisesti jo yli puolet nettiliikenteestä tehdään mobiililaitteilla. Toisin sanoen vajaa puolet ei ole kännykkäsurffailuja. Hyvä laskeutumissivu toimii kaikilla laitteilla, kaikenkokoisilla ruuduilla. Pienellä ruudulla ei voi olla yhtä paljon elementtejä kuin isolla ruudulla. Sormella ei pysty klikkaamaan yhtä pieniä asioita kuin hiirellä.
9. SEO kunnossa
Parhaimmassa tapauksessa laskeutumissivu houkuttelee myös maksutonta hakukoneliikennettä. Sitä varten sivun sisältö pitää suunnitella myös hakukoneiden ehdoilla. Tärkeintä on aina tehdä sivu ennen kaikkea lukijaa varten ja vasta toissijaisesti hakukoneille, sillä pelkkä hyvä löydettävyys ei tuo kauppaa. Sitä paitsi jos kävijä viihtyy sivulla, sivu on Googlenkin silmissä parempi. Nykyään kävijän viihtyvyys sivulla, latautumisnopeus ja mobiilisopivuus ovat tärkeitä kriteerejä myös hakukoneille.
Hakukoneoptimoinnissa on tärkeää tehdä ensin avainsana-analyysi ja selvittää mitkä ovat sellaisia sanoja ja sanayhdistelmiä joilla Googletetaan kaikista eniten sivun aiheeseen liittyen. Tämän jälkeen on hyvä tutustua myös Googlessa jo oleviin hakutuloksiin, jotta voidaan arvioida mahdollisuuksia saada oma sivu Googlen Top 10 hakutuloksiin. Sivulla esiintyvät avainsanat kertovat Googlelle ja asiakkaille sivun aihepiiristä. Lisäksi Metaotsikko ja -kuvaus ovat tärkeitä, koska ne näkyvät hakutuloksissa. Myös kuvien ja videoiden tiedostonimet, alt-tekstit ja kuvaustekstit kertovat hakukoneille mistä niissä on kyse. Emme käsittele tässä artikkelissa tämän enempää hakukoneoptimointia, koska aihepiiri on hyvin laaja.
10. Rakenne
Laskeutumissivun rakenne noudattaa usein samaa hyväksi havaittua kaavaa, mutta on silti tärkeää, että rakenne suunnitellaan tapauskohtaisesti. Tässä asiat joita laskeutumissivuun kannattaa yleensä sisällyttää.
- Header-kuva
- H1-otsikkoa
- Ingressi
- Tärkeimmät ongelmat ja ratkaisut listattuna + kuvat
- Tuotteen / Palvelun kuvaus + kuvia / video
- Referenssit + asiakastarinat ja/tai palautteet sekä kuvat.
- Hinnoittelu ja tähän liittyvät ehdot + variaatiot.
- Call to action -kehotus yhteydenottoon tai ostamiseen + Esim. myyjän kuva.
- Yhteydenottolomake tai ostaminen.
Hyvä laskeutumissivu edellyttää monen asian huomioimista
Yllä olevan listan lisäksi ländäreiden tekoon liittyy toki paljon muutakin. Laskeutumissivujen tekeminen onkin oma taiteenlajinsa, mutta näillä vinkeillä pääset jo pitkälle. Jos kuitenkin koet landing-sivun kehittämisen tai tekemisen liian työlääksi tai vaikeaksi, voit aina kysyä meiltä neuvoa. Voimme tarvittaessa myös hoitaa koko homman alusta loppuun. Mikäli haluat yrittää itse niin sekin on ihan ok. Suhtaudu verkkosivujen kehittämiseen projektina joka ei koskaan lopu, koska aina löytyy jotain kehitettävää. Laskeutumissivuja voi hioa loputtomiin ja viimeistään ajan myötä laskeutumissivun sisältö väistämättä vanhenee. Parhaassa tapauksessa saat hyvin tehdystä ländäristä todellisen myyntikoneen pitkäksikin aikaa.
Arno Männistö
0400492211
arno@digidigi.marketing