meta-tapantumien-määrittäminen

Näin käytät Meta tapahtumatyökalua

Facebookin tapahtumatyökalu, viralliselta nimeltään Meta Tapahtuman määritystyökalu, on keino tehostaa Facebook ja Instagram -mainontaa. Tapahtumatyökalu kannattaa ottaa haltuun jo ennen kuin mainontaa aloittaa. Mutta jos mainonta jo pyörii ja tapahtumat on jäänyt aikoinaan määrittämättä, kannattaa tapahtumamääritys tehdä mahdollisimman pian etenkin jos haluat mainonnan avulla saavuttaa mitattavia tavoitteita.

Mikä on Metan tapahtuma

Tapahtuma on yrityksesi toiminnan kannalta tärkeä toiminto, jota vierailijat voivat tehdä sivustollasi. Tällainen toiminto voi olla esimerkiksi yhteydenotto tai ostos. Metan työkaluissa tapahtumia voi käyttää tavoitteina eli konversioina esimerkiksi mainonnassa. Meta seuraa automaattisesti sivunkatseluja, mutta muut toiminnot edellyttävät tapahtumien määrittämistä.

Miksi kannattaa määrittää sivustotapahtumia

Tapahtumien avulla voit seurata Meta-mainonnan tehokkuutta ja saada yrityksesi kannalta parempia tuloksia aikaan tavoitteiden eli konversioiden maksimoinnilla. Kun määrität haluamasi tavoitteet, Metan tekoälyt osaavat näyttää mainoksiasi oikealle kohderyhmälle.

Ennen kuin aloitat, varmista, että sivustoltasi löytyy Meta pikseli. Asian voit tarkistaa esimerkiksi Chrome-selaimeen asennettavalla Meta Pixel Helper -lisäosalla.

Meta-pixel-helper

Näin löydät Metan Tapahtuman määritystyökalun

Mikäli olet käyttänyt Facebookin eli Metan ammattilais- tai yritystyökaluja, olet varmastikin huomannut, ettei eri toiminnallisuuksia ole aina helppoa löytää. Tässä ohjeet, miten pääset tapahtumien hallintaan ja pääset määrittämään sivustotapahtumia.

  1. Klikkaa itsesi Facebookin Tapahtumien hallintaan.
  2. Valitse vasemmalta valikosta Tietolähteet (kuvassa 1.)
  3. Sitten valitse Asetukset (kuvassa 2.)
  4. Skrollaa alaspäin, jolloin löydät Avaa tapahtuman määritystyökalu -napin (kuvassa 3.)
Facebook-pikseli-tapahtumatyökalu

Näin käytät Metan Tapahtuman määritystyökalua

Meta on suunnitellut Tapahtuman määritystyökalun melko helppokäyttöiseksi, joskin muutama asia on tärkeä muistaa.

  1. Kun olet klikannut “Avaa tapahtuman määritystyökalu” -nappia, eteesi avautuu pieni valintaikkuna. Lisää tyhjään kenttään sivustosi osoite ja klikkaa sitten “Avaa sivusto”.
Avaa-meta-tapahtumatyökalu

2. Sivustosi ja Tapahtuman määritystyökalu avautuvat uuteen välilehteen. Työkalun valintaikkunasta näet aiemmin määritellyt tapahtumat, jos sellaisia on tehty. Muussa tapauksessa valikko on tyhjä. Navigoi ensimmäiseksi sivustollasi sellaiselle sivulle, jossa on sellainen tapahtuma, jota haluat seurata. Valitse sitten Tapahtuman määritystyökalun valintaikkunasta “Seuraa uutta painiketta” tai “Seuraa URL-osoitetta” riippuen siitä haluatko seurata kyseisen sivun vierailuja vai jotakin tiettyä sivun elementtiä (nappi, linkki, lomake, tms).

Luo-uusi-meta-tapahtuma

3. Jos painat “Seuraa uutta painiketta”, Metan työkalu korostaa kaikki seurattavaksi kelpaavat elementit sivulla. Valitse se elementti, jota haluat seurata. Tässä meidän esimerkissämme haluamme seurata sivulla olevan puhelinnumeron klikkauksia.

Seurantatapahtumat-facebook-pikseli
4. Klikattuasi sitä elementtiä, jota haluat seurata, valintaikkunaan aukeaa uusi valikko. Sen avulla kerrot Metalle, millainen tapahtuma on kyseessä. Metan mainoskampanjoissa voi valita tavoitteeksi yhden näistä tavoitetyypeistä, joten on tärkeää, että luokittelet tapahtumat järkevästi. Me esimerkiksi laitamme puhelinnumeron klikkauksen “Yhteydenotto” -kategoriaan.
Määritä-tapahtuma-facebookin-tapahtumatyökalulla

5. Voit valita samalla kertaa useita tapahtumia eri sivuilta. Kun olet valinnut kaikki haluamasi tapahtumat, klikkaa Tapahtuman määritystyökalun valintaikkunasta “Viimeistele määritys”. Vasta vahvistuksen jälkeen tapahtumat tallentuvat Metaan.

Viimeistele-tapahtumamääritys

Kun olet määrittänyt tapahtumat Metan Tapahtuman määritystyökalulla, voit alkaa hyödyntää mainoksissasi maksimoi konversiot -strategiaa. Muista myös hallinnoida priorisoituja tapahtumia, jotta tapahtumaseuranta kattaa kaikki käyttäjien laitteet mahdollisimman kattavasti. Jos kaipaat apua tapahtumien määrityksessä tai muiden Metan työkalujen kanssa, autamme mielellämme.

Iina Hiisilä

iina@digidigi.marketing

Vastaa